Lue netistä Kirje galatalaisille luku 3

Galatalaisten oma kokemus evankeliumin julistamistilanteesta (Gal 3:1-6)

Paavalin julistuksen keskuksessa oli Jeesus Kristus. Hänen kirjeistään välittyy ajatus siitä, että ensi kohtaamisella hän korosti Jeesus Kristusta, joka oli antanut itsensä ristille kuolemaan. Tämä välittyy erityisesti Galatalaiskirjeestä ja 1. Korinttilaiskirjeestä, joissa hän käyttää esimerkkini ensikohtaamisia (Gal 2:19–20; 3:1; 1. Kor 1:17, 18, 23–24; 2:2). Galatalaiskirjeessä Paavali käyttää galatalaisten omaa kokemusta hyväkseen siitä kumpi on perustana elämälle – laki vai evankeliumi Jeesuksesta Kristuksesta. Samalla hän johdattaa heidät sille lähteelle, josta saadaan Pyhä Henki.

Paavalin henkilökohtainen esimerkki alleviivaa sitä ajatusta, että kristityn elämän lähtökohtana ja perustana on Kristuksen työ ristillä. Tämän saman perustan varaan hän haluaa galatalaisten ja meidän kaikkien luottavan. Näin hän tekee muistuttamalla siitä julistustilanteesta, joka oli Galatiassa (Gal 3:1–5). Tämä teksti nostaa esiin seuraavat asiat:

1. Paavali on kuvannut ristiinnaulitsemistapahtumaa niin intensiivisesti, että he ikään kuin näkivät Kristuksen ristiinnaulittuna. Galatalaisille ja kaikille muillekin Rooman valtakunnassa eläneille ihmisille ristiinnaulitsemiset olivat tavallisia. Teiden varsilla saattoi olla runsaasti ristiinnaulittuja - Rooman valtakunnan vihollisia ja suurrikollisia.

2. Pyhän Hengen saamisen lähteenä on Kristuksen työ ristillä. Siten usko Jeesukseen on lähde sille, että ihminen saa Pyhän Hengen. Tästä samasta perustasta Paavali kirjoitti myös seuraavassa luvussa (Gal 4:4–6).

3. Jos elämän perustana on laki, niin silloin Jumalan edessä eläminen tapahtuu omien kykyjen varassa. Perustettaessa elämä evankeliumin varaan saamme tueksemme Pyhän Hengen, joka johdattaa meidät elämään oikealla tavalla.

4. Kun ihminen uskoo Jeesukseen, Pyhä Henki toimii ihmisessä monin eri tavoin. Joskus se näkyy myös voimallisina ilmiöinä. Näin on erityisesti tapahtunut erilaisissa murroshetkissä (kts. Apt 2; 10).

Ei ole mitään vahvempaa perustaa elämälle kuin Jeesuksen Kristuksen työ. Usein kristitytkin alkavat rakentaa omaa elämäänsä omien tekojensa varaan. Paavali halusi johdattaa galatalaiset perustamaan elämänsä täydellisemmän varaan. Jeesuksen Kristuksen työ on täydellistä, kun taas omassa varassa eletty elämä on täynnä ristiriitoja ja eksymistä. Pyhän Hengen työ ihmisessä on myös täydellistä. Vaikka kristityssä on edelleen vanha ihminen, niin Pyhä Henki tekee työtään ihmisten kautta.

Jakson loppukaneettina Paavali ottaa esiin Abrahamin – Abrahamkin kelpasi Jumalan edessä uskomalla Jumalan lupaukseen. Tätä aihetta Paavali siirtyy käsittelemään kahden erilaisen esimerkin kautta.

Abrahamin usko ja laki (Gal 3:7–18)

Juutalaisille Abraham on erittäin tärkeä henkilö. Juutalaisen kansan historia ajatellaan alkaneen Abrahamista sekä Jumalan antamat lupaukset Abrahamille ovat perustana juutalaisen kansan olemassaololle. Nyt Paavali tuo Abrahamin saaman lupauksen ja Abrahamin uskon esimerkkinä uskosta Jeesukseen Kristukseen. Tämä usko on ilman lakia.

Ennen tämän jakson alkamista Paavali on ottanut jakeen Vanhasta testamentista (1. Moos 15:6), jossa puhutaan Abrahamin uskosta Jumalan lupaukseen. Paavali kirjoitti:

”Hän uskoi Jumalan lupaukseen, ja Jumala katsoi hänet vanhurskaaksi.”
(Gal 3:6)

Jumalan lupaus on olennainen tekstin avainsana. Jumalan lupaus on jotain niin vahvaa, että se lupaa ja vaikuttaa meidän elämässämme suuria asioita. Onhan näitten lupausten taustalla todellinen Jumala, joka voi synnyttää tyhjästä mitä vaan ja voi saada kuolleet elämään (Room 4:17). Kun Jumala lupaa jotain, niin se varmasti tapahtuu.

Vaikka juutalaiset ajattelevat, että Abraham on heidän kansallensa tärkeä henkilö, niin Paavali laajentaa ajatusta ja vetoaa toiseen Jumalan lupaukseen: ”sinun kanssasi saavat kaikki kansat siunauksen (Gal 3:8; 1. Moos 12:3).” Paavalin mukaan usko on se tapa, jolla tämä siunaus voidaan omistaa. Vanhan testamentin tekstit puhuvat sen alusta loppuun asti Messiaan eli Jeesuksen Kristuksen tulemisesta maailmaan. Myös niissä teksteissä, joissa puhutaan Abrahamista, voidaan löytää paljon lupauksia Jeesuksen tulosta. Paavali ottaa yhden esimerkin niistä ja kirjoittaa jälkeläisestä (Gal 3:16). Tämä jälkeläinen on profetia eli ennustus Jeesuksesta Kristuksesta ja siitä mitä hän tulee tekemään. Samalla Abrahamille annetut lupaukset ja monet muut hänen elämäntapahtumansa olivat todistusta Abrahamille tulevasta messiaasta. Raamattu todistaa, että Abraham uskoi Jumalan lupauksiin.

Jaksossa vaihtelevat ajatukset kirouksesta ja siunauksesta sekä mistä lähteestä nämä saadaan. Väärät opettajat ovat väittäneet, että galatalaisten täytyisi noudattaa Mooseksen lakia saadakseen siunauksen elämäänsä. Paavali opettaa, että heillä on Abrahamin saama siunaus uskosta Jeesukseen Kristukseen. Tämä siunaus ei tule lain kautta, joka on annettu vasta 430 vuotta Abrahamin jälkeen. Abraham ei tarvinnut Mooseksen lakia saadakseen siunauksen. Miksi sitten galatalaisetkaan tarvitsisivat tähän Mooseksen lakia. Paavali olisi tässä yhteydessä voinut sanoa, että Abraham ei ollut edes ympärileikattu, kun hänet katsottiin Jumalalle kelpaavaksi eli vanhurskaaksi. Näin Paavali opettaa Roomalaiskirjeessä (Gal 3:17; Room 4:9–10). Siunauksen keskuksessa on Pyhä Henki ja hänen lahjansa. Tämän lahjan galatalaiset olivat jo saaneet uskosta Jeesukseen Kristukseen (Gal 3:14).

Galatiaan tulleet väärät opettajat vaativat, että galatalaiset ympärileikkauttaisivat itsensä sekä noudattaisivat Mooseksen lain säädöksiä tietyin osin. Tässä jaksossa tulee esiin Paavalin yksi tärkeimmistä perusteluista kirjeessä – lakia noudattava ei voi vain valita tiettyjä lain kohtia, vaan hänen on noudatettava sitä kokonaisuudessaan. Meille ihmisille ominaista on valita sellaiset säännöt, jotka sopivat meille hyvin ja ovat mukavia noudattaa. Tällaista mallia tarjosivat myös väärät opettajat Galatiassa. Valikoimalla säännöksiä ihminen helposti tuntee itsensä kovinkin hyväksi ihmiseksi. Mooseksen lakiin vedoten, Paavali torjuu tällaisen ajattelumallin. Lakia tulee noudattaa kokonaisuudessaan ja yhdessäkin kohdassa erehtyvä on kirottu lain edessä (Gal 3:10; 5:2–3).

Koska edes parhaimmasta parhaimmat eivät ole pystyneet elämään Jumalan tahdon mukaisesti, niin tarvitaan toinen tapa elää Jumalan yhteydessä. Paavalin kohdalla se oli uskominen Jeesukseen Kristukseen. Tämän uskon keskuksessa on Jeesus Kristus, joka on tullut kirotuksi meidän puolestamme (Gal 2:19–20; 3:13). Jeesus on siis ottanut kantaakseen sen rangaistuksen, joka kuuluisi meille lain mukaan. Uskomalla Jeesukseen voimme ottaa vastaan saman siunauksen mitä Abrahamille oli luvattu.

Miksi sitten tarvitaan laki, jos usko on lähde Jumalan yhteydessä elämiseen ja Jumalan antamaan siunaukseen? Tästä Paavali kirjoittaa seuraavassa jaksossa.

Lain vankeus ja Jumalan ratkaisu vankeuteen (Gal 3:19–4:7)

Jos kerran Jumalan lupaukset saadaan uskosta, niin miksi sitten tarvitaan laki? Tähän Paavali vastaa seuraavassa jaksossa. Samalla hän tuo esiin mikä on Jumalan ratkaisu lain paljastamaan ongelmaan.

Heti ensimmäiseksi Paavali kertoo enkelien välittäneen lain. Siten hän osoittaa, että laki itsessään on vähempiarvoinen Jeesukseen verrattuna – onhan välittäjän arvovalta eri, jos vertaamme enkelin ja Jeesuksen arvovaltaa. Tätä samaa ajatusrakennelmaa käyttää Heprealaiskirje, jossa Jeesusta verrataan enkeleihin, Moosekseen ja moniin muihin henkilöihin – Jeesus on näitä kaikkia paljon suurempi – onhan hän Jumalan Poika ja itsekin Jumala (esim. Hepr. 1:5–8).

Viidennessä luvussa Paavali kirjoittaa siitä mikä merkitys lailla on Kristityn elämässä, kun he ovat saaneet Pyhän Hengen. Tässä yhteydessä Paavali kirjoittaa laista ja siitä minkälainen suhde lailla on Jeesukseen uskomiseen nähden. Näitä merkityksiä ja samalla eroja evankeliumiin nähden ovat:

1. (Gal 3:19, 22) Laki säädettiin osoittamaan rikkomukset. Näin ihmiset ymmärtävät rikkoneensa Jumalan tahtoa vastaan. Paavali vertaa näitä Jumalan tuomion alaisia ihmisiä vankilaan joutuneiksi. Yleensä vankilassa olevat odottivat tuomion täytäntöön panoa ja ristiinnaulitseminen oli kuolemanrangaistus. Kristuksen merkitys on antaa uhri niiden puolesta, jotka ovat rikkoneet Jumalan tahtoa vastaan. (Gal 1:4; 3:13). Jeesus vapauttaa tuomitut vankilasta kristittyjen vapauteen (Gal 3:23–25).

2. (Gal 3:21) Laki ei tee eläväksi. Laissa ei siis ole mitään sellaista kykyä tai mekanismia, joka voisi synnyttää uutta ihmisessä. Usko Jeesukseen Kristukseen synnyttää ihmisessä uutta. Me saamme uskosta Pyhän Hengen, joka uudistaa meitä. Vain uudistunut ihminen voi noudattaa Jumalan tahtoa.

3. (Gal 4:1–3) Jumalan laki toimii huoltajana ja holhoajana. Jos maailmassa ei olisi minkäänlaisia lakeja rajoittamassa pahuutta, niin maailmassa vallitsisi kaaos. Laki ja yhteiskunnan järjestys rajoittavat pahan tekemistä. (Kts. Room 13:1–10)

Uskon kautta me saamme Abrahamin lupauksen ja olemme Jumalan lapsia. Siksi saamme saman siunauksen, jonka Abrahamkin sai. Samalla saamme Pyhän Hengen lahjan (Lue Gal 3:26–29).

Kaste ei ole irrallinen asia tästä siunauksen saamisesta. Nimittäin kasteessa meidän päällemme puetaan Jeesus Kristus. Kristuksen päälle pukeminen merkitsee kaikkia niitä asioita, joista Galatalaiskirjeessä on kirjoitettu Jeesuksen suhteen.
　1) Hän on uhrannut itsensä meidän puolestamme. Tämä sama rakkaus meitä kohtaan on edelleen olemassa.
　2) Kaste merkitsee myös Kristuksen elämistä meissä ja siten uudistusta. Kristuksen takia saamme Pyhän Hengen. Pyhä Henki elävöittää meitä. Muissa kirjeissä Paavali opettaa enemmän kasteesta.

Kasteen yhteydessä Paavali mainitsee, ettei nyt ole enää miestä, ei naista, ei juutalaista tai kreikkalaista eikä orjaa tai vapaata, vaan kaikki ovat yksi. Joissain käännöksissä tätä on selitetty aivan oikein, ettei enää ole merkitystä onko ihminen esimerkiksi kreikkalainen. Mutta missä suhteessa tämä on yhdentekevää?

Koko jaksossa on puhuttu laista ja lain alaisuudessa elämisestä. Juutalaiset ylpeilivät sillä, että heille on annettu Jumalan laki. Tämä kuului erityisasemaan Jumalan omana kansana. Toisaalta miehillä oli enemmän velvollisuuksia lain noudattamisessa – tietynlainen erityisasema sekin. Yhteiskunnallisella orjuudellakaan tai siihen verrattavalla vapaudella ei ole hengellistä merkitystä. Kristuksessa ei ole minkäänlaista erityisasemaa, koska ihmiset on vapautettu Kristuksen vapauttavan työn kautta elämään Jumalan vapaina lapsina.

Jumalalla on ollut koko ajan suunnitelma ihmiskunnan pelastamiseksi sen ongelmista (Lue Gal 4:1–7). Tätä suunnitelmaa on täytynyt odottaa kirjeen sanojen mukaan ”uskon aikaan”, ”Kristuksen aikaan”, ”määräaikaan” tai ”ajan täyttymiseen” asti (Gal 3:23, 24; 4:2, 4).
　Tämän suunnitelman ihmiskunnan pelastamiseksi Jumala on ilmaissut jo aikojen alusta lähtien. Jo Raamatun alkulehdillä luvataan siemen, joka polkee rikki käärmeen pään ja käärme iskee tätä siementä kantapäähän (1. Moos 3:15). Tätä samaa siementä Paavali tarkoittaa kirjoittaessaan Abrahamille luvatusta siemenestä eli jälkeläisestä (Gal 3:16). Jumala kertoi välittävänsä ihmiskunnan kohtalosta heti, kun maailma oli lähtenyt omille teilleen.

Edellä Paavali on verrannut lain merkitystä vanginvartijaan ja ihmisiä vankeihin. Nyt pääsanoja, jotka kuvaavat ihmisen ongelmaa, ovat orjuus ja perillinen. Roomalaisessa yhteiskunnassa perilliset olivat huoltajien ja holhoojien alaisina ennen täysi-ikäisyyttä. Nämä huoltajat ja holhoojat olivat itsekin orjia. Näiden huoltajien ja holhoojien tehtävänä oli kouluttaa perillisiä tai johdattaa heitä kouluun. Siten perillinen oli joissain tilanteissa jopa orjan alapuolella – hänen määräysvallassaan. Perillis-sanan taustalla on ajatus siitä, että juutalaistenkin täytyy omaksua usko Jeesukseen Kristukseen päästäkseen täysi-ikäisyyteen. Ilman uskoa he jäävät huoltajien ja holhoojien alaisuuteen.

Maailman alkuvoimat ovat se järjestys, jonka Jumala on asettanut tähän maailmaan. Jo luomisessa Jumala on asettanut muun muassa, ettei saa vahingoittaa toista. Tämä järjestys on ollut alusta pitäen voimassa. Tässä järjestyksessä ei ole sinänsä mitään vikaa – ihmisen kannalta ongelma on kuitenkin se, ettei yksikään pysty tätä järjestystä noudattamaan koko elämällään. Tätä Paavali on vakuuttanut koko kirjeen ajan. Siksi tämä hyväkin asia kääntyy alkuvoimaksi, joka johdattaa ihmisen tuomittuna vankeuteen tai orjaksi. Tästä orjuudesta tai vankeudesta täytyy päästä vapauteen. Kristuksen työn tähden ihminen pääsee vapauteen, saa Pyhän Hengen ja uudella tavalla toteutuu myös Jumalan tahdon noudattaminen.

Määräajan täytyttyä Jumala lähetti poikansa lunastamaan meidät lain alaisuudesta (Gal 4:4–7). Näistä jakeista välittyy se, kuinka koko jumaluus toimii meidän pelastuksemme edistämiseksi. Jumalalla on ollut suunnitelma koko ajan maailman pelastamiseksi. Tämä suunnitelma on tullut esiin siinä, että taivaasta on lähetetty Jeesus Kristus. Jeesus ei ole vain ihminen, joka syntyy maailmaan, vaan myös Jumalan Poika. Jumalan Poika lähetettiin taivaasta, jotta hän syntyisi ihmiseksi ratkaistakseen hengellisesti tuomitun ja vangitun ihmisen ongelman. Tämän hän ongelman ratkaisun hän tekee tulemalla itsekin siihen olotilaa, jossa ihminen on eli lain alaisuuteen. Tämä tarkoittaa sitä, että Jumalan Poika tuli rinnalle kulkijaksi tuomitulle ihmiselle. Tämä näkyy hyvin Paavalin esimerkissä – Jeesus omalla läsnäolollaan tulee armahtamaan ja antamaan itsensä uhriksi ihmisen puolesta. Tuomittu ihminen saa osakseen Jeesuksen rakkauden ja läsnäolon. Koska tämä ratkaisu on olemassa, niin Jumala voi lähettää ihmisten sydämeen Pyhän Hengen, joka ylistää kristityn sydämessä Isää Jumalaa oikealla tavalla.

Tällä Pyhällä Hengellä on läheinen suhde Jeesuksen Kristuksen kanssa, sillä hän on Jumalan Pojan Henki. Roomalaiskirjeessä Paavali tuo esiin, että tämä Henki on sekä Isän Jumalan että Jeesuksen Henki (Room 8:9–11). Siten Pyhän Hengen eläminen ihmisessä merkitsee samalla läheistä suhdetta Isän ja Pojan kanssa. Tämän kaiken johdosta ihmistä voidaan kutsua perilliseksi. Hän tulee saamaan iankaikkisen perinnön taivaassa. Tämän kaiken vakuutena on se, että Jumala todella tätä tahtoo jokaisen ihmisen kohdalla.

Orjuus oli toinen pääsanoista, jota Paavali käytti kuvatessaan ihmisen ongelmaa lain edessä. Paavali käyttää Kristuksen työtä käsitellessään sanaa lunastus (Gal 3:13; 4:5). Lunastus on maksu mm. orjien ostamisesta itselle. Jumala käytti omaa Poikaansa lunastusmaksuna, jotta me pääsisimme vapaaksi lain asettamasta orjuudesta. Lunastusmaksu on niin suuri, että me pääsemme tästä orjuudesta vapaiksi Jumalan lasten vapauteen ja asemaan. Näin Pojan antaman uhrin takia meitä voidaan kutsua lapsiksi tai pojiksi – pojiksi, jota sanaa alkukieli käyttää.

Paavali on nyt perustellut monin tavoin uskoa Jeesukseen elämän perustana. Seuraavissa jaksoissa Paavali vetoaa voimakkaasti galatalaisiin, jotta he uskoisivat kuten Paavali uskoo ja opettaa.