Ohjeita leskille ja vähän muillekin

Apua tarvitsevat lesket - 1 Tim 5:1-8

Jakeiden 1 ja 2 ohje on hyvä moniin tilanteisiin: ”muunna” tilanne tutuksi, niin tiedät, miten tulee toimia. Esimerkiksi puhuja voi ajatella puhuvansa tietylle tutulle ihmiselle (katso myös Room 16:13).

Vanha mies (jae 1) on kreikassa ”presbyteros”; sama sana tarkoittaa jakeessa 17 seurakunnan vanhinta. Samoin ”leski” tarkoittaa paitsi ”tavallista leskeä” (jakeet 3-8) myös seurakunnan ”virkanaista” (jakeet 9-15)
Tuohon aikaan ei ollut keski-ikäisiä, nuoresta tuli suoraan vanha (jae 1, vertaa 1 Tim 4:12).

Siveys ja puhtaus (jae 2) olivat tärkeitä, koska tuon ajan yhteiskunnassa miesten ja naisten välinen kanssakäyminen ei ollut yhtä yleistä kuin nykyään (Joh 4:27, katso myös 2 Tim 3:6-7). Ilkeät huhut lähtivät liikkeelle helposti.

Seurakunnat auttoivat niitä leskiä, joilla ei ollut sukulaisia, jotka olisivat pitäneet heistä huolta (jakeet 3 ja 16). Kunnioita (jae 3, KR-1938) sisältää kreikassa myös tukemisen ajatuksen (KR-1992, vertaa jae 17). Rooman seurakunnassa tiedetään olleen vuoden 250 jKr. tienoilla noin 1500 leskeä ja muuta avuntarvitsijaa.
Seurakunnasta saatu apu houkutteli myös seurakunnan ulkopuolisia leskiä, ehkä jopa heidän sukulaisensa laiminlöivät heistä huolehtimisen tietoisesti, jotta he menisivät seurakunnan avun piiriin. Jotta näin ei kävisi, seurakunnan tuli tutkia avunhakijat, jottei seurakunnan apua käytettäisi väärin.

Lasten ja lastenlasten velvollisuus auttaa leskiä perustellaan kahdella tavalla: ensiksi se on korvaus siitä avusta, jota he itse saivat vanhemmiltaan nuorina ja toiseksi se on Jumalan mielen mukaista (jae 4).
Tuohon aikaan morsiamesta maksettiin myötäjäiset. Laki edellytti erityisesti niitä sukulaisia huolehtimaan leskistä, jotka aikanaan olivat saaneet myötäjäiset.

Lesken tärkeä tehtävä oli rukoileminen (jae 5, vertaa Hanna temppelissä, Luuk 2:36-37).

Tuohon aikaan leskiä ei arvostettu, vaan heitä hyljeksittiin. Vanhassa testamentissa oli erilaisia määräyksiä, joilla pyrittiin takaamaan myös leskille toimeentulo (5 Moos 14:29, 16:11, 24:17-21, katso myös Jes 1:16-17). On hyvä muistaa, että Jerusalemin alkuseurakunnassa diakonian virka perustettiin leskien avustustyön hoitamista varten (Apt 6:1-7, katso myös Jaak 1:27).

Jae 6 voisi tarkoittaa leskeä, joka on ajautunut prostituoiduksi. Se oli tuolloin yksinäiselle naiselle lähes ainoa mahdollisuus hankkia rahaa elämiseen.

Jae 8 osoittaa, ettei usko ole vain oppirakennelma, vaan sen tulee näkyä myös jokapäiväisessä elämässä. Jos ei ole halua noudattaa neljättä käskyä (2 Moos 20:12), on hengellisesti kuollut (Ilm 3:2, katso myös Mark 7:10-13, 12:38-40). Hengellisesti kuollut on jopa pakanaa onnettomampi: hän luulee elävänsä (Ef 4:17-19), eikä siksi tunne tarvitsevansa parannusta (2 Piet 2:21-22).

Leskien seurakuntavirka - 1 Tim 5:9-16

Yli 60-vuotias leski ei enää suunnitellut uutta avioliittoa (jae 9), joten hän pystyi sitoutumaan seurakunnan palvelemiseen. Lesket antoivat uskollisuudenlupauksen (jae 12). Leskien tehtäviin kuului rukous (jae 5), palvelu (jae 10) ja kotikäynnit (jae 13). 200-luvulla jKr. leskien virassa alkoi esiintyä ongelmia, mm. osa heistä halusi hengellisiksi johtajiksi, ja aikaa myöten virka lakkasi. Kirkkoisillä on säilynyt mainintoja leskien virasta. Meillä tuota virkaa vastaisi diakonian virka (vertaa Apt 9:36-41). Myöhemmin lesken alaikärajaa laskettiin 50 vuoteen (jae 9).

Yhden miehen vaimo (jae 9) tarkoittanee uskollisuutta (näin mm. New International Version). Kehottaahan Paavali jakeessa 14 nuoria leskiä menemään uudelleen naimisiin (katso myös 1 Tim 3:2,12).

Jalkojen peseminen oli orjan työtä (jae 9, vertaa Joh 13:4-5, Luuk 7:44); se vaati nöyryyttä.

Laiskottelu ja joutilaisuus (jae 13) johtavat helposti muihinkin paheisiin.

Jae 15 saattaa viitata gnostilaisuuteen kääntyneisiin naisiin. Harhaoppi merkitsee Saatanan seuraamista.

Jakeessa 16 muistutetaan jälleen (vertaa jakeet 3 ja 8), että seurakunnan apu on tarkoitettu vain sitä todella tarvitseville leskille. Paavalin opetuksella on sanottavaa tämän ajan yhteiskunnallekin. Hädän määrän tulisi vaikuttaa annettavaan apuun. Sosiaalietuus, joka annetaan kaikille, ei enää tasoita toimeentulon eroja. Huono kontrolli rohkaisee avun väärinkäyttöön. Paavali näki, että kristityissäkin asuu vanha ahne ja itsekäs ihminen, siksi seurakunnan on valvottava avun jakamista.
Emme myöskään saisi lähteä siitä, että meidän ei tarvitse auttaa apua tarvitsevia, koska yhteiskunta pitää heikoista jäsenistään huolen.

Ohjeita seurakunnan johtamiseen - 1 Tim 5:17-25

Suurin osa seurakunnan vanhimmista oli ”maallikoita”; heillä oli oma työnsä ja he olivat seurakunnan johdossa ”oman toimensa ohella” (jae 17). Näin on tänäänkin monella lähetyskentällä. Osa vanhimmista pystyi antautumaan kokopäiväiseen evankeliumin julistamiseen (vertaa Apt 18:5), mutta tällöin seurakunnan tuli huolehtia heidän toimeentulostaan (jae 17, KR-1992).

Joskus jaetta 17 on tulkittu siten, että olisi ollut kahdenlaisia vanhimpia; niitä, jotka johtivat seurakuntaa ja niitä, jotka opettivat. Mitä ilmeiseimmin vanhimmat ovat olleet molempia: sekä johtajia että opettajia. Ehkä Paavali tarkoittaa jakeen 17 erottelulla niitä, jotka ovat kokopäiväisesti julistajina.

Jaetta on selitetty myös niin, että se puhuisi yleensä vanhoista (miehistä), siis leskien (jae 3) lailla avustuksen tarpeessa olevista seurakuntalaisista. Tällöin kaksinkertainen kunnia (jae 17, KR-1938) tarkoittaisi kaksinkertaista avustusta. Tätä tulkintaa vastaan on jae 22, jossa puhutaan virkaan vihkimisestä (katso myös 1 Kor 9:14, Gal 6:6).
Sanatarkka käännös jakeessa 17 olisi ”kahdenkertainen kunnia” (KR-1938), mutta tässä yhteydessä sanaan liittyy myös ajatus myös taloudellisesta avusta ja tuesta, joten KR-1992:n selittävä käännös on ajatuksellisesti oikein: ”kunnioituksen ja taloudellisen tuen”.

Jakeessa 18 on lainaus 5 Moos 25:4:stä ja Jeesuksen sana, jonka me tunnemme Luuk 10:7:stä. Kirjeen kirjoittamisen aikaan Luukas ei (todennäköisesti) ollut vielä kirjoittanut evankeliumikirjaansa, vaan kysymys on siitä, että jo ennen evankeliumikirjojen syntyä oli kokoelmia Jeesuksen opetuksista ja kertomuksia hänen toiminnastaan (vertaa Luuk 1:1-4).

Paavali lainaa samaa Mooseksen kirjan kohtaa myös 1 Kor 9:9:ssä.

Seurakunnan johtajia tarkkailtiin ja myös kadehdittiin. Siksi heitä vastaan saatettiin esittää myös perättömiä syytöksiä. Pelkkä syytös ei vielä riittänyt, sille tuli olla kaksi tai kolme todistajaa (jae 19). Samaa vaati Mooseksen lakikin, erityisesti vakavien rikosten ollessa kysymyksessä (5 Moos 17:6, 19:15, vertaa 2 Kor 13:1).

Jakeessa 20 lienee kysymys seurakunnan johtajan nuhtelemisesta. Nuhtelu tapahtui vanhimmiston edessä. Jos synti oli julkinen, nuhtelunkin tuli olla julkinen (vertaa Matt 18:15-17, Gal 2:11-14).

Timoteuksen tuli olla puolueeton (jae 21). Edellisen Kirkkoraamatun sanatarkka käännös on kuvaava: ”tekemättä ennakolta päätöstä”. Hengellisen johtajuuden tärkeä piirre on puolueettomuus (vertaa Room 2:11). Valitettavasti usein langetaan tiettyjen ihmisten suosimiseen.

Vihkijä oli vastuussa vihittävästä (jae 22). Jos viranhaltija osoittautui kelvottomaksi, oli se merkki siitä, ettei vihkijä ollut tarpeeksi hyvin tutkinut henkilön sopivuutta virkaan (vertaa 1 Tim 3:10).

On esitetty, että jae 22 puhuisi syntien anteeksiantamisesta. 200-luvulta jKr. tiedetään, että syntien anteeksiantamiseen liittyi myös kätten päällepaneminen, mutta tuollainen tapa tuskin oli käytössä vielä 60-luvulla jKr. Paavali liittää muualla kätten päällepanemisen virkaan vihkimiseen (1 Tim 4:14, 2 Tim 1:6).

Jaetta 23 on käytetty jopa perusteluna juopottelulle. Tuohon aikaan vesi oli usein pilaantunutta. Viini säilyy vettä paremmin. Voi olla, että jakeen taustalla on myös gnostilainen askeettisuus: gnostikot eivät hyväksyneet lainkaan alkoholin käyttöä. Timoteuksen täysraittius saatettiin siis tulkita jonkinasteiseksi myöntymiseksi gnostikkojen vaatimuksiin. Myös Vanha testamentti tunsi viinistä kieltäytyneitä pyhiä: Daniel ja hänen toverinsa (Dan 1:12), rekabilaiset (Jer 35). Viiniä käytettiin myös lääkkeenä.

Tuohonkin aikaan viinin käyttö loukkasi joitakin kristittyjä (Room 14:21). Paavalin kanta on selkeä: emme pelastu syömisen tai juomisen tai niiden välttämisen kautta, mutta emme myöskään saa turhaan ärsyttää ”heikkoja kristittyjä” omalla vapaudellamme (Room 14:22-23, 1 Kor 8:7-13, 10:23-33).

Jakeet 24 ja 25 liittyvät todennäköisesti edelleen vanhimpiin. Heitä valittaessa on syytä muistaa ”jäävuori-ilmiö”: siitä vain 10 % on näkyvissä ja 90 % on piilossa veden pinnan alapuolella. Ulkoisesti täydelliseen ihmiseen saattaa liittyä synkkiä salaisuuksia (jae 24). Toisaalta jonkun ihmisen lahjat eivät tule yhtä helposti esille kuin toisten (jae 25).
Jumala kuitenkin näkee kaiken, mikään ei pysy salassa häneltä. Vaikka me ihmiset erehdymme arvosteluissamme, Jumala on aina oikeassa, niin meidän hyvien kuin pahojen tekojemme kohdalla.