Roomalaiskirje 14 - Sulassa sovussa
Vahvat ja heikot
Tämänkertaisen luvun avainsanoja ovat "vahvat" ja "heikot" kristityt. "Vahvojen" ja "heikkojen" ero tuli näkyviin erityisesti kahdessa asiassa: ensiksikin lihan (ja viinin, jae 21) nauttimisessa sekä tiettyjen juhlapäivien noudattamisessa. "Vahvat" söivät lihaa, eivätkä he viettäneet niitä juhlapäiviä, joita "heikot" halusivat noudattaa.
Miksi tällainen ero oli syntynyt? Koskiko se vain Rooman seurakuntaa, vai oliko vastaavanlaisia ryhmiä myös muissa tuon ajan seurakunnissa? 1 Kor 8-10:ssä Paavali käsittelee hyvin samantapaisia ongelmia, joten kysymys oli laajemmastakin ongelmasta. Sen sijaan ongelman synty ja kehitys jäävät meille hieman epäselviksi.
Lihansyömisestä pidättäytymiseen voi olla useampiakin syitä:
- Lihaa ei haluttu syödä, koska sitä ei ollut teurastettu juutalaisen tavan mukaisesti (eläimistä laskettiin veri mahdollisimman tarkoin pois, 3 Moos 17:10-17).
- Pakanoiden parissa oli niitä, jotka aatteellisista syistä kieltäytyivät kaikesta lihan syömisestä (he olivat siis kasvissyöjiä eli vegetaristeja).
- Liha, jota lihakaupassa myytiin, oli usein kotoisin epäjumalien temppeleistä, joissa vain osa eläimestä uhrattiin ja loput myytiin. Jotkut kristityt (vertaa 1 Kor 8) katsoivat, että tällainen lihan syöminen oli samalla epäjumalanpalvelukseen osallistumista.
Juhlakalenterin noudattamisen kohdalla kysymys lienee ollut lähinnä juutalaisuuden juhlista - pakanallisiin juhliin osallistuminen olisi varmaan saanut Paavalilta ankaramman tuomion. Osa tutkijoista arvelee, että kysymys oli siitä, pidetäänkö pyhäpäivänä sapattia vai viikon ensimmäistä päivää, ylösnousemuksen päivää (=sunnuntai).
Pelastuksen perusta?
Paavali itse lukeutuu selvästikin "vahvoihin", mutta siitä huolimatta hän ymmärtää "heikkoja".
"Heikot" eivät ilmeisestikään pitäneet omaa kantaansa pelastuksen ehtona, vaan kysymys oli vain erilaisista mielipiteistä, erilaisista näkemyksistä siitä, kuinka kristittynä tuli vaeltaa. Paavali ei olisi hyväksynyt mitään lisäehtoja pelastuksen perustaan, kuten Galatalaiskirje meille selkeästi osoittaa (Gal 5:1-6). Sen sijaan kristittynä vaeltamisesta voitiin myös Paavalin mukaan olla eri mieltä.
Jos oman käyttäytymisen kaltainen käyttäytyminen asetetaan ehdottomaksi edellytykseksi kristittynä olemiselle, ollaan tultu harhaopin puolelle. Kautta kirkon historian ja tänäkin päivänä näemme, että monelle harhaopille on tyypillistä johtajan ehdoton seuraaminen ja kuuliaisuus hänelle kaikessa.
On tärkeää huomata, että meidän aikanamme "vahvojen" ja "heikkojen" asema on kääntynyt päälaelleen. Paavali piti "vahvoina" niitä, jotka tekivät vastoin yleisesti hyväksyttyjä käsityksiä, koska he tiesivät ja uskoivat Jumalan Sanan opettavan toisin. "Heikot" olivat niitä, jotka menivät virran mukana, rikkoivat mieluummin Vanhan testamentin opetuksia kuin oman aikansa yleisiä käsityksiä. Meidän aikanamme "heikkouskoisina" pidetään taas niitä, jotka ottavat Raamatun sanan todesta.
Ehdonvallan asiat - Room. 14:1-12
Näissä jakeissa käsiteltävät ongelmat - ruoka ja juhlapäivät - eivät liene meille (seitsemännen päivän adventisteja lukuunottamatta) kovin vaikeita. Mutta ne tuovat eteemme laajemman ongelmakentän, jota kutsutaan ehdonvallan kysymyksiksi eli adiafora-kysymyksiksi.
On tiettyjä asioita, joista Raamattu sanoo selvästi, mitä kristityn tulee tehdä, esimerkiksi kymmenen käskyä. Näiden lisäksi elämässä on paljon sellaisia asioita, joista Raamattu ei anna yksityiskohtaisia ohjeita, esimerkiksi juuri syömiseen ja juomiseen liittyvät kysymykset. Näissä kysymyksissä kristityllä on "valinnanvapaus", kuitenkin niin, ettei hän voi rikkoa omaatuntoaan vastaan (jae 20) tai aiheuttaa toisille kristityille vaikeuksia (jae 15).
Eri kulttuureissa eri asiat ovat tässä kohden ongelmallisia. Meille suomalaiselle kristityille lottoaminen tai lähetysarpajaisten järjestäminen ei ole ongelmallista, sen sijaan Englannissa ja Australiassa nuo koettaisiin vedonlyönniksi tai uhkapeliksi, joita kristityt paheksuvat ja joista he haluavat pysyä erossa. Tämä johtuu siitä, että noissa maissa vedonlyöminen on monelle todellinen ongelma, joka voi viedä hänet syviin vaikeuksiin, omaisuuden menetykseen ja itsemurhaan asti. On siis syytä, Paavalin ohjeen mukaisesti (jae 20), välttää sellaista, joka voi aiheuttaa vaikeuksia toiselle kristitylle.
Rakkaus mittanuorana
Rooman seurakunnassa "vahvat" olivat enemmistönä ja oli jopa ajattelua, ettei "heikkoja" pitäisi ottaa kristillisen rakkauden piiriin. Jakeessa 1 Paavali sanoo "hyväksykää joukkoonne myös sellainen, joka on uskossaan heikko", josta on päätelty, että Paavali olisi laskenut itsensä "vahvoihin".
Kysymys on mielipide-eroista, joista ei Paavalin mukaan tule ryhtyä edes riitelemään ja siten hajottamaan seurakuntaa erilaisiin kilpaileviin ryhmiin. Tämän kehotuksen Paavali antaa molemmille osapuolille.
Vaikka "vahvat" olivat enemmistönä, heidän ei tule syrjiä "heikkoja", eikä yrittää "käännyttää" heitä puolelleen. Heilläkin on oikeus olla seurakunnassa oman uskonvakaumuksensa mukaisesti. Onkin syytä muistaa, että kirkon historiassa on ollut jaksoja, jolloin vain pieni vähemmistö on edustanut oikeaa oppia. Jos heidät olisi enemmistöpäätöksellä ajettu ulos kirkosta, olisi koko kirkko mennyt pysyvästi harhaan. Kristillisen uskon kysymyksiä ei voidakaan ratkaista äänestyspäätöksillä, vaan Jumalan Sanalla.
Oikea mittakaava
Paavalin molemmat osapuolet hyväksyvä kanta aiheutti varmasti myös ongelmia: kumman mukaan oli elettävä, "minimin" vai "maksimin"; oliko elettävä mahdollisimman vapaasti vai mahdollisimman varovasti silloin, kun molempien ryhmien edustajia oli paikalla?
Paavali ei anna kuin yhden ohjeen: on elettävä Herralle; on asetettava Jumalan valtakunnan etu oman edun edelle. Tämä oli varmasti vaikeaa; omasta luopuminen on aina vaikeaa. Mutta näiden periaatteiden mukaisesti meidänkin on pyrittävä ratkomaan tämän päivän seurakuntaelämässä eteen tulevat ongelmat.
Jakson lopulla Paavali asettaa "heikkojen" ja "vahvojen" väliset ongelmat oikeaan mittakaavaan: kristityn koko elämä on elämistä Herralle, ei itselle. On siis pystyttävä näkemään toisessa kristityssä Jumalan luoma ja lunastama ihminen, ei vain hänen erilaisia mielipiteitään.
Loppujen lopuksi emme ole tilivelvollisia toisille kristityille, vaan Jumalalle (jae 10). Emme myöskään ole tilivelvollisia toisista kristityistä, vaan itsestämme (jae 12).
Juutalaisten Talmudissa sanotaan, että ihminen elää kuollakseen ja kuolee noustakseen kuolleista. Ilman ajatusta kuolemasta ja iankaikkisesta elämästä on elämämme "vajaata elämää". Kun tämä näköala aukeaa kristitylle, hän haluaa käyttäytyä ja käyttää elämäänsä niin, että se on viemässä ihmisiä kohti taivasta, eikä estämästä heitä pääsemästä sinne (jae 7).
Ei tuomitsemista, vaan huolenpitoa - Room. 14:13-23
Kristittyjen tehtävä ei ole tuomita toisiaan, vaan heidän on syytä jättää myös keskinäisissä asioissa tuomio Jumalalle (vertaa Room 12:19-21). Toisen kristityn tuomitseminen voi merkitä loukkauskiveä (jae 13), joka koituu hänelle lankeemukseksi.
Jae 14 oli "vahvojen" tunnuslause. Käytettyään sitä Paavali heti perään myös rajoittaa sitä: vapautta voidaan käyttää myös väärin, mutta niin ei saisi olla.
Oleellinen kysymys onkin, kuinka kristityn vapaus ymmärretään: "koska olen vapaa, saan tehdä, mitä haluan" vai "koska olen vapaa, voin luopua mistä tahansa". Paavali yhtyy jälkimmäiseen kantaan ja sen mukaan eläminen on merkki todellisesta "vahvuudesta".
Jakeen 14 yhteydessä on syytä muistaa Jeesuksen sanat, ettei mikään ulkoapäin tuleva saastuta ihmistä (Mark 7:15) sekä Jumalan sanat Pietarille Joppessa: "Minkä Jumala on puhdistanut, sitä älä sinä sano epäpyhäksi" (Apt 10:15). Kysymys ei siis ole "pahasta", vaan "saastaisesta" (vertaa jae 20).
Mutta jakeen 14 yhteydessä on syytä muistaa myös Room 8:34-39, jossa Paavali toteaa, ettei mikään tähän maailmaan kuuluva voi tehdä tyhjäksi Kristuksen sovitustyötä. Tästä on syvimmillään kysymys tässäkin kohdassa: mikään ei voi voittaa Kristusta, siksi mikään ei voi väistämättä saastuttaa kristittyä niin, että hän menettäisi taivasosuutensa.
Juutalaisuus oli ja on "ruokauskonto" (jae 15), samoin on islamkin. Kristus vapautti omansa eri ruokien erottelusta, mutta se ei merkitse, ettei syömisellämme tai juomisellamme olisi mitään väliä tai merkitystä. J.A.Bengel on tähän jakeeseen liittyen sanonut: "Sinä arvostat ruokaa enemmän kuin Kristus henkeänsä."
Jumalan kasvojen edessä
Rakkauden laki vaatii meitä asettamaan asiat uuteen arvojärjestykseen: ensin Jumalan tahto ja sen toteutuminen ja vasta sen jälkeen Jumalan tahdon alle alistettu oma tahtoni.
Jakeissa 16-18 mainittu "hyvä", joka joutuu herjattavaksi, voidaan tulkita kahdella tavalla, joko kristityn vapaudeksi tai pelastukseksi. Ensimmäisessä tapauksessa herjaajat olisivat "heikkoja" kristittyjä, toisessa ei-kristittyjä, jotka pilkkaavat keskenään riiteleviä kristittyjä.
Olipa asia kummin tahansa, on syytä huomata, että jälleen kerran Paavali (jakeessa 17) yhdistää käytännön asioihin suuria uskontotuuksia. Kuitenkaan ei pidä ajatella, että Paavali määrittelisi uskon sisältöä käytännön ongelmien avulla, vaan juuri päinvastoin: uskon sisältö vaikuttaa kristityn käytännön elämään.
Rakentumisen (jae 19) vastakohta on hajottaminen, purkaminen. Jokaisen kristityn on kunnioitettava toisen vakaumusta eikä yritettävä muuttaa sitä pakottamalla tai painostamalla (tietysti tilanne on toinen, jos on kysymys opillisesta harhaanmenemisestä, mutta tämän luvun yhteydessä puhumme ehdonvallanasioista). Erityisesti tämä varoitus koski "vahvoja", joilla oli suuri vaara ryhtyä "opettamaan" tai "valistamaan" "heikkoja" (jae 20). Jos joku "heikko" olisi ryhtynyt seuraamaan "vahvojen" mallia ymmärtämättä sen perusteluja ja perusteita, hän olisi saattanut rikkoa omaatuntoaan vastaan.
Kristityn tulisi tietää tekevänsä kaiken Jumalan kasvojen edessä (jae 22). Kaikki kaikessa olkoon siis uskon ja taivaaseen pääsyn edistäminen.
On tiedettävä, mikä on kristityille luovuttamatonta ja missä asioissa voidaan olla eri mieltä.
Oliko Paavali kaikkia sääntöjä vastaan?
Roomalaiskirjeen neljättätoista lukua on usein käytetty väärin. Siihen vedoten on väitetty, ettei Paavali yleensäkään sietänyt tarkkoja ohjeita kristillisessä elämässä. Tämän käsityksen mukaan jokainen kristitty on vapaa tekemään, mitä haluaa.
Kuitenkin erityisesti korinttilaisille Paavali antaa monia ehdottomia elämänohjeita ja pitää niitä kaikkia kristittyjä sitovina. Hän puhuu kahdessa kohdassa jopa "Herran käskystä" (1 Kor 7:10, 14:37).
Emme tiedä, millä perusteella Paavali jakoi ohjeensa toisaalta kaikkia kristittyjä kaikkina aikoina sitoviin ja toisaalta niihin, joissa vallitsee vapaus. Meidän on vain seurattava Herran apostolia ja luotettava, että hänen arvioissaan on vaikuttanut Pyhä Henki.
Paavali ei siis ollut kaikkia sääntöjä vastaan, eikä meilläkään ole oikeutta toimia hänen tai kenenkään muun Uuden tai Vanhan testamentin kirjoittajan Jumalan nimissä esittämiä käskyjä vastaan.
Niissä kysymyksissä, jotka jäävät Raamatun perusteella epäselviksi, pätee Paavalin tänään käsitellyssä luvussa antama opetus. Martti Luther on tiivistänyt sen kirjassaan "Kristityn vapaudesta" kahdeksi toisilleen vastakkaiseksi lauseeksi: "Kristitty on vapaa herra, joka hallitsee kaikkea eikä ole kenenkään alamainen. Kristitty on kaikkien altis palvelija ja jokaisen alamainen."
Tämän läksyn oppimiseen menee koko elämä, vaikka se ensisilmäykseltä näyttääkin kovin helpolta.