Juhannus

Juhannus on meille kauneimman kesän juhlaa, mökkeilyä, grilliherkkuja, yötöntä yötä ja kokkoja. Mutta on juhannus muutakin – Johannes Kastajan syntymäpäivä. Johannes oli Jeesuksen sukulainen, joka syntyi puoli vuotta aikaisemmin. Hänen tehtävänsä oli raivata tietä Jeesukselle. Johannes ei epäröinyt julistaa syntiä synniksi ja kutsua ihmisiä tekemään parannusta ja luopumaan epäoikeudenmukaisuudesta. Tämän tinkimättömän julistuksen seurauksena hän lopulta menetti päänsä, kun uskalsi arvostella itse kuninkaan elämäntapaa.

Vaikka juhannus kantaa Johannes Kastajan nimeä ja muistuttaa hänen syntymästään ja elämästään, ei hän kuitenkaan ole päivän päähenkilö. Raamatussa kaikki osoittaa Jeesukseen ja niin myös Johannes. Ei hän saarnannut syntiä vastaan viedäkseen ihmisiä epätoivoon oman surkeutensa kanssa vaan saadakseen osoittaa heille Jeesuksen: ”Katsokaa, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!” (Joh. 1:29)

Johanneksen syntymän jälkeen hänen isänsä Sakarias lauloi kiitosvirren – ei oman poikansa ylistykseksi vaan kiittääkseen Jumalaa tämän valmistamasta pelastuksesta. Kun juhannuksena nautimme kesästä ja ihmettelemme yöttömän yön aurinkoa, saamme muistaa, että Jeesus on maailman todellinen valo, ja liittyä Sakariaan kiitosvirteen:

”Ja sinua, lapsi, kutsutaan Korkeimman profeetaksi. Sinä käyt Herran edellä ja raivaat hänelle tien. Sinä johdat hänen kansansa tuntemaan pelastuksen, syntien anteeksiantamisen. Näin meidän Jumalamme hyvyydessään armahtaa meitä: Korkeudesta saapuu luoksemme aamun koitto. Se loistaa pimeydessä ja kuoleman varjossa eläville, se ohjaa jalkamme rauhan tielle.”
(Luuk. 1:76–79)

• Lue Raamatusta: Lk 1:5–25, 57–80

Mikkelinpäivä

Mikkelinpäivä on saanut nimensä ylienkeli Mikaelin, taivaallisen sotajoukon komentajan, mukaan. Nykyään päivää vietetään kaikkien enkelien pyhänä. Päivän päähenkilöt eivät kuitenkaan ole enkelit, vaan Jumala, joka heidänkin kauttaan tekee omaa työtään. Enkelit ovat Jumalan palvelijoita ja sanansaattajia, joilla on oma tärkeä roolinsa. Silti me kristityt emme keskity enkeleihin, palvo ja rukoile heitä tai pyydä heiltä apua tai pelastumista. Enkelitkin ovat vain Jumalan luomia olentoja kuten me ihmisetkin, vaikkakin henkiolentoina kovin erilaisia.

Mikkelinpäivänä kiitämme Jumalaa siitä, että Hän on lähettänyt enkeleitään meitä suojelemaan. Kuten joka sunnuntai yhdymme kirkoissa enkelien kiitoslauluun, jota he laulavat Jeesukselle, joka on Pelastaja ja auttaja. Monet ihmiset kyselevät nykyään, miten enkeleihin saa yhteyden tai mistä nämä tunnistaa. Kristityille se kysymys ei kuitenkaan ole oleellinen, sillä miksi keskittyä palvelijoihin, kun meillä on pääsy heidän isäntänsä luo? Enkelien tehtävä on tuoda kunniaa Jumalalle, kuten he jouluyönäkin julistavat: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. -- Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.”

Koska Jeesus mainitsi erityisesti lasten suojelusenkelit, on mikkelinpäivästä muodostunut myös lasten pyhä. Vanhastaan mikkelinpäivää vietettiin aina 29.9., nykyään päivä on Suomessa siirretty seuraavalle sunnuntaille, jos tuo päivä osuu arkipäiväksi.

• Lue Raamatusta: Hepr. 1 ja Matt. 18:10

Pyhäinpäivä

Suomessa pyhäinpäivään on sulautettu yhteen kaksi juhlaa kaikkien pyhien päivä (1.11.) ja kaikkien uskovien vainajien muistopäivä (2.11.) Monet viettävät tuolloin loka-marraskuun vaihteessa halloweenia, josta on muodostunut erilaisten kauheuksien ja kuoleman valtojen juhla. Kristillisen pyhäinpäivän ajatus on kuitenkin paljon kauniimpi. Muistelemme silloin kuolleita läheisiämme ja kaikkia uskossa kuolleita ja sytytämme kynttilöitä heidän muistolleen.

Pyhäinpäivään kuuluu toisaalta paljon kauniita muistoja ja kiitollisuutta, mutta toisaalta surua ja ikävää. Maan päällä kuolema on lopullinen. Kun joku on kuollut, emme saa häntä enää takaisin. Pyhäinpäivän aikaan näemme kuoleman todellisuutta myös kaikkialla luonnossa: värit katoavat, lehdet putoavat, kaikki muuttuu ruskeaksi, harmaaksi ja mustaksi – kuolleeksi.

Pyhäinpäivän sanoma on, että huolimatta kuoleman lopullisuudesta tässä maailmassa on olemassa myös Jumalan todellisuus, jossa kuolema on voitettu. Kuten luonnossakin tulee uusi kevät, ruskea ja kuollut muuttuu vihreäksi ja eläväksi, ei meidänkään kuolemamme talvi ole lopullinen. Pyhäinpäivä on kristityille toivon päivä, sillä Jeesus on voittanut kuoleman ja edessä odottaa ylösnousemus.

• Lue Raamatusta: Ilm. 21:1–4 ja Ilm. 22:1–5

Tuomiosunnuntai

Kirkkovuoden viimeinen pyhä on tuomiosunnuntai, joka muistuttaa meille, ettei tämä maailma ole ikuinen vaan kohtaa kerran loppunsa. Sinä päivänä Jeesus tulee takaisin, ei enää nöyränä ja hiljaisena kuten ensimmäisellä kerralla vaan Kuninkaana, jonka kunnia ja valta tulee kaikille näkyväksi. Silloin on viimeisen tuomion aika: ne, jotka ovat uskoneet Jeesukseen ja panneet toivonsa Häneen, pääsevät ikuiseen elämään taivaaseen, Jumalan luokse; ne taas, jotka eivät ole halunneet elää Jumalan kanssa maan päällä, joutuvat elämään myös ikuisuuden kadotuksessa ilman Jumalaa ja Hänen hyvyyttään.

Maailmanloppu ja pyhän, oikeudenmukaisen Jumalan tuomioistuimen eteen joutuminen voi tuntua pelottavalta, mutta Jumalan omilla ei ole tuona päivänä mitään hätää. Se on ilon päivä, sillä saamme vihdoin kohdata Jeesuksen kasvoista kasvoihin. Silloin loppuu kaikki se, mikä maan päällä on ollut rikki, silloin kuolleet herätetään ja alkaa ikuinen elämä täynnä iloa ja hyvyyttä. Tuomiosunnuntai muistuttaa meitä joka vuosi, että tuo päivä tulee, vaikkemme tiedä, milloin. Siksi meitä kutsutaan olemaan valmiit ja kutsumaan myös muita taivaan tielle, ettei tuon päivän tarvitsisi olla kenellekään pelottava ja hirmuinen.

• Lue Raamatusta: Dan. 12:1–3 ja Ilm. 20:11–21:1