Huoneentaulut

Muutamia raamatunlauseita kaikille pyhille säädyille, kullekin kehotukseksi hoitaa virkansa ja palvelustehtävänsä.

Piispoille, papeille ja saarnaajille

Seurakunnan kaitsijan tulee olla nuhteeton, yhden vaimon mies, raitis, maltillinen, säädyllinen, vieraanvarainen, taitava opettamaan, ei juomari, ei tappelija, vaan lempeä, ei riitaisa, ei rahanahne, vaan sellainen, joka oman kotinsa hyvin hallitsee ja kaikella kunniallisuudella pitää lapsensa kuuliaisina; älköön hän olko äskenkääntynyt jne. (1 Tim. 3).

Kristittyjen velvollisuudet opettajiaan ja sielunhoitajiaan kohtaan

Syökää ja juokaa, mitä heillä on tarjota, sillä työmies on palkkansa ansainnut (Luuk. 10).

Herra on säätänyt, että evankeliumin julistajain tulee saada evankeliumista elatuksensa (1 Kor. 9).

Jolle sanaa opetetaan, se jakakoon kaikkea hyvää opettajallensa. Älkää eksykö, Jumala ei salli itseänsä pilkattavan (Gal. 6).

Vanhimpia, jotka seurakuntaa hyvin hoitavat, pidettäköön kahdenkertaisen kunnian ansainneina, varsinkin niitä, jotka sanassa ja opetuksessa työtä tekevät. Sillä Raamattu sanoo: Älä sido puivan härän suuta, ja: Työmies on palkkansa ansainnut (1 Tim. 5).

Mutta me pyydämme teitä, veljet, antamaan tunnustuksenne niille, jotka tekevät työtä teidän keskuudessanne ja ovat teidän johtajianne Herrassa ja neuvovat teitä, sekä pitämään heitä erinomaisen rakkaina heidän työnsä tähden. Eläkää rauhassa keskenänne (1 Tess. 5).

Olkaa kuuliaiset johtajillenne ja tottelevaiset, sillä he valvovat tiedän sielujanne niinkuin ne, joiden on tehtävä tili, että he voisivat tehdä sitä ilolla eikä huokaillen; sillä se ei ole teille hyödyllistä (Hebr. 13).

Maallinen esivalta

Jokainen olkoon alamainen sille esivallalle, jonka vallan alla hän on. Sillä ei ole esivaltaa muutoin kuin Jumalalta; ne, jotka ovat, ovat Jumalan asettamat. Sentähden, joka asettuu esivaltaa vastaan, se nousee Jumalan säätämystä vastaan; mutta jotka nousevat vastaan, tuottavat itsellensä tuomion; sillä se ei miekkaa turhaan kanna, koska se on Jumalan palvelija, kostaja sen rankaisemiseksi, joka pahaa tekee (Room. 13).

Alamaisten velvollisuudet esivaltaa kohtaan

Antakaa keisarille, mikä keisarin on, ja Jumalalle, mikä Jumalan on (Matt. 22).

Jokainen olkoon alamainen sille esivallalle jne. Tulee olla alamainen, ei ainoastaan rangaistuksen tähden, vaan myös omantunnon tähden. Sentähden te verojakin maksatte. Sillä he ovat Jumalan palvelusmiehiä, ahkeroiden virassansa juuri sitä varten. Antakaa kaikille, mitä annettava on; kenelle vero, sille vero, kenelle tulli, sille tulli, kenelle pelko, sille pelko, kenelle kunnia, sille kunnia (Room. 13).

Minä kehoitan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuningasten ja esivallan puolesta, että saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa jne. (1 Tim. 2).

Muistuta heitä olemaan hallituksille ja esivalloille alamaiset, kuuliaiset, kaikkiin hyviin tekoihin valmiit jne. (Tiit. 3).

Olkaa alamaiset kaikelle inhimilliselle järjestykselle Herran tähden, niin hyvin kuninkaalle, joka on ylin, kuin käskynhaltijoille, jotka hän on lähettänyt pahaa tekeville rangaistukseksi, mutta hyvää tekeville kiitokseksi (1 Piet. 2).

Aviomiehille

Samoin te, miehet, eläkää taidollisesti kukin vaimonsa kanssa, niinkuin heikomman astian kanssa, ja osoittakaa heille kunnioitusta, koska he ovat elämän armon perillisiä niinkuin tekin; etteivät teidän rukouksenne estyisi (1 Piet. 3).

Älkää olko heitä kohtaan katkerat (Kol. 3).

Aviovaimoille

Te vaimot, olkaa alamaiset miehillenne; niin oli Saara kuuliainen Aabrahamille, kutsuen häntä herraksi; ja hänen lapsikseen te olette tulleet, kun teette sitä, mikä hyvää on, ettekä anna minkään itseänne peljättää (1 Piet. 3).

Vanhemmille

Te isät, älkää kiihoittako lapsianne vihaan, vaan kasvattakaa heitä Herran kurissa ja nuhteessa (Ef. 6).

Lapsille

Lapset, olkaa vanhemmillenne kuuliaiset Herrassa, sillä se on oikein. Kunnioita isääsi ja äitiäsi - tämä on ensimmäinen käsky, jota seuraa lupaus - että menestyisit ja kauan eläisit maan päällä (Ef. 6).

Palvelijoille, palkkalaisille ja työntekijöille

Palvelijat, olkaa kuuliaiset maallisille isännillenne, pelossa ja vavistuksessa; sydämenne yksinkertaisuudessa, niin kuin Kristukselle, ei silmänpalvelijoina, ihmisille mieliksi, vaan Kristuksen palvelijoina, sydämestänne tehden, mitä Jumala tahtoo, hyvällä mielellä palvellen, niinkuin palvelisitte Herraa ettekä ihmisiä, tietäen, että mitä hyvää kukin tekee, sen hän saa takaisin Herralta, olkoonpa orja tai vapaa (Ef. 6).

Isännille ja emännille

Ja te isännät, tehkää samoin heille, jättäkää pois uhkaileminen, sillä tiedättehän, että sekä heidän että teidän Herranne on taivaissa ja ettei hän katso henkilöön (Ef. 6).

Nuorisolle

Te nuoremmat, olkaa vanhemmille alamaiset ja pukeutukaa kaikki keskinäiseen nöyryyteen, sillä 'Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon'. Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle, että hän ajallansa teidät korottaisi (1 Piet. 5).

Leskille

Oikea leski ja yksinäiseksi jäänyt panee toivonsa Jumalaan ja anoo ja rukoilee alinomaa, yötä ja päivää; mutta hekumoitseva on jo eläessään kuollut (1 Tim. 5).

Kaikille yhteisesti

Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. Näihin sanoihin sisältyvät kaikki käskyt (Room. 13).

Pitäkää esirukouksia kaikkien ihmisten puolesta (1 Tim. 2).